Atami
Syyskuussa Leenan ja Minnan ollessa vierainamme teimme kolmisin pikavisiitin Atamiin, joka on merenrantakaupunki Tokiosta etelään. Vaikka japanilaisten mielestä kesä onkin jo syyskuussa ohi, kelit ovat tuohon aikaan oikein miellyttävät, ja tuolloin voisi jopa harkita auringossakin istuskelua, toisin kuin kesä-elokuussa. Alueella on runsaasti kuumia lähteitä, minkä johdosta se on ollut jo vuosisatojen ajan suosittu kylpylälomakohde japanilaisten keskuudessa. Kaupungin nimi, Atami, tarkoittaakin "kuumaa merta".
Railpassilaiset pääsevät sinne helposti Tokaido Shinkansenilla, joka pyyhkäisee sinne tunnissa. Myös tavallisella junalla pääsee (kokeiltu on, menimme nimittäin vahingossa paikallisjunaan), mutta sillä kestää 2 tuntia päästä Atamiin..
Lähtömme viivästyi muutenkin "hiukan", koska olimme edellisenä iltana muistaakseni karaokessa (yksi niistä 3 kerrasta viikon aikana), ja saavuimme sinne joskus neljän aikaan iltapäivällä. Se riitti kuitenkin juuri sopivasti siihen, että ehti lompsia asemalta rannalle ottamaan muutamat turistikuvat. Tässä siis Atami pääpiirteittäin.
Heti juna-aseman vieressä oli ostoskatu, joka oli täynnä matkamuistomyymälöitä ja pikkuliikkeitä.

Leena ja Minna ihmettelevät myytäviä mereneläviä (puolitettuja mustekaloja yms.):


Koska Atami on kylpyläkaupunki, myynnissä on tietenkin kuumavesilähteiden höyryssä kypsennettyjä paputahnakakkusia, joihin on päälle poltettu onsenin eli kylpylän symboli (tätä kuviota käytetään kaikista kuumista lähteistä/onseneista esim. matkaoppaissa ja kartoissa).

Katunäkymiä:


Kaupungin nähtävyydet oli merkattu katuun näin näppärästi:

Turistikarttaan oli merkattu monia kuumavesilähteitä nähtävyyksinä. Suoraan sanottuna useimpien niistä kävelimme vahingossa ohi, koska ne olivat niin huomaamattomia ja mitäänsanomattoman näköisiä.

Tässä kuitenkin suurin niistä (tätäkin latisti hitusen fakta, että lähde oli tyrehtynyt jo aikoja sitten ja nyt sitä pidettiin turisteja varten keinotekoisesti toiminnassa. Kuuma vesi tuli siis ihan eksoottisesti kaupungin putkista)...

Eikä tietenkään voi jättää käymättä temppelissä!

Tässä temppelin kuumavesilähde:



Lopuksi kuvia biitsiltä/satamasta. Rantaa vierusti tyylikäs bulevardi.





Minna uskaltautui jopa uimaan, minä ja Leena tyydyttiin huuhtelemaan vain jalkoja (turistitoimistossa varoitettiin, että meressä voi olla meduusoja).

Atamiin voi lähteä akkaporukalla pienessä pöhnässä, mutta se on erinomainen paikka myös kuherteluun.

Ja tämäkin kertomus saa luontodokumentaarisia ulottuvuuksia, koska bongasin rantahiekasta pienenpienen ravun! Se oli mielettömän söötti, pituudeltaan ehkä joku 2 cm jalkoineen. (Japanilaisille varmaan tulisi ekana mieleen syödä tämäkin... tuntuvat meinaa pistävänsä poskeen mitä tahansa vedestä saa nostettua.)

.


0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home