Okinawa (osa 1)

Joulun ja uuden vuoden välissä käväisimme Tuire-mumun ollessa vielä vieraanamme Okinawalla. Koska Okinawa muodostuu n. 46 saaresta, jotka ovat kaiken lisäksi vielä suht hajallaan, päätimme valita matkakohteeksemme itse Okinawan saaren ja alueen pääkaupungin, Nahan.

Tässä yleistietoa paikasta Wikipediasta kopioituna:

Okinawa on alun perin 1300-1800-luvuilla kuulunut itsenäiseen Ryūkyūn kuningaskuntaan, kunnes Japani vuonna 1879 liitti sen itseensä. Toisessa maailmansodassa Okinawalla käytiin Tyynen valtameren alueen suurin maihinnousutaistelu. Japanin antauduttua Okinawa oli 27 vuotta Yhdysvaltain miehittämä.

Koska reissun aikana tuli käytyä niin monennäköisessä matkakohteessa (ja otettua ziljoona kuvaa), pilkon matkakertomuksemme osiin. Katsotaan, montako näitä osia lopulta tulee...

Sää uuden vuoden aikoihin oli aika mukava, vaikkei mikään superlämmin ollutkaan. Sellaista normaalia Suomen kesää - välillä satoi ja lämpötila keikkui 20 molemmin puolin. Tässä olemme vielä Tokion päässä eli Hanedan kentällä (ja lasten puuhanurkassa; nykyään tiedostaa tällaisten palvelujen olemassaolon ja tarpeellisuuden ihan eri tavalla).



Joulukuusi okinawalaisittain. Koko Nahan lentokenttä oli koristeltu erinäköisin orkidea-asetelmin, olivat kyllä upeita.


Naha:


Perinteinen okinawalainen puutalo (jonka erikoispiirre on kuulemma tällaiset vaakasuorat laudat):



Hieno talo muuten vaan (huom. shisa eli vartijaleijonapatsas katolla, näitä oli joka paikassa!):


Amerikkalaisten läsnäolo näkyi käytännössä siinä, että Nahassa oli varmaan enemmän steak houseja kuin muualla Japanissa yhteensä... Heti ekana päivä kokeilimme yhtä niistä.


Nahan pääkatu:


Naha ja satama hotellihuoneemme ikkunasta nähtynä:



Kauppakatu:

Matkamuistomyymälä (tämän busineksen nämä japanilaiset kyllä hallitsevat):


Tutun näköisiä verhoja myynnissä:

Lina ratsastaa apteekkiketjun tunnusnorsulla:

Kauppakadun toisesta päästä alkoi keramiikkakatu, jonka varrella oli kymmeniä keramiikkapajoja ja liikkeitä. Niitä kolutessa kului tovi...


Lina onneksi istui kiltisti rattaissa koko ajan:


Tässäpä tämä ensimmäinen osa. Matkakertomus jatkuu lähiaikoina!
.