lauantaina, heinäkuuta 01, 2006

Tsukijin kalamarkkinat

Tällä kertaa aiheena on Tsukiji, eli Tokion kalamarkkinat, joka on jonkin sortin nähtävyys. Erityisesti sitä suositellaan aikaeroon vielä sopeutumattomille turisteille, koska härdelli alkaa n. 5 aikaan aamulla. Niinpä sinne tuli mentyä maaliskuussa, kun Riina oli täällä vieraanamme. (Omin päin ei kyllä varmastikaan olisi ikinä tullut lähdettyä, sen verran vähän klo 4:n herätys kiinnostaa.) ;) Ja tulipa samalla sellainenkin ihme koettua, että tuli matkustettua aamun ensimmäisellä (4.55) junalla!




Homman nimi on se, että ravintoloitsijat, kaupat ym. tulevat aamulla Tsukijihin, jonne vastapyydetyt kalasaaliit tuodaan ja sitten aletaan käydä kauppaa päivän erästä. Kalalaatikoita on joka paikassa pinoissa ja ahtaasti, käytävillä kiirehtii ja touhuaa kalamyyjiä ja käytävillä ajellaan kovaa vauhtia tynnyrin mallisilla mopoilla, joissa on lava perässä. Siinä seassa sitten seisoskelevat aamupöhnäiset turret ja yrittävät olla olematta tiellä...




Tsukijin ympärillä on sushiravintoloita, joten jos raaka kala maistuisi kukonlaulun aikaan, niin varmasti saisi elämänsä tuoreimman annoksen. Nyt palattiin kuitenkin kotiin tyhjin käsin ja vatsoin, sillä sen verran hurjan näköisiä mereneläviä siellä oli, ettei syöminen ollut ihan päällimmäisenä mielessä. Tästä syystä kuvista voisi myös sanoa, että ”viewer discretion is adviced”... seuraavat kuvat katsokoon, ken uskaltaa!


Mustekaloja:

Rapuja (tai jotain alieneitä):

Pikkuruisia kaloja:

Merimakkaroita tms:

Kalaa:


Merisiilejä:

Jotain:

Perkausjätteitä:


Tonnikalan myynti on ehkä hauskinta katseltavaa, koska niistä käydään huutokauppaa. Ruhot retkottavat hallin lattialla numeroituina ja ukkelit huutelevat edessä japaniksi tarjouksia.






Kalamarkkinoiden nurja puoli paljastui poistuttaessa: